Tästä se lähtee, meidän niin ihana ja ehkä viimeinen lukiovuotemme alkaa. Tiedossa on hermoromahduksia, biletystä, krapulaa, paniikkikohtauksia, huumoria huonolla maulla ja stressaantuneita opiskelijoita, jotka purkavat kiukkuaan stressileluihin. Sekä ah niin ihanat ja kuuluisat yo-kokeet. Alkaako paniikkia iskeä? Jos ei, niin ei huolta, kyllä se viimeistään kokeita edeltävällä viikolla iskee
Valitettavasti minä en pääse tämän hermovuoden alkajaisiin, sillä sairastuin vihonviimeiseen keuhkoputkentulehdukseen. Jollen tukehdu hapenpuutteeseen tai limaan, saatan jopa päästä perjantaina kouluun. Jipii. Ei sillä, että odottaisin jotenkin erityisesti koulua
Rakkaat kaverini suosittelivat viime keväänä Avatar-nimitysä amerikkalaista animesarjaa. No, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Mutta ilmeisesti jotain tarttui, sillä tylsyyteeni tänä kesänä kaivelin kyseisen sarjan netin helvetillisistä uumenista. Ja katos perkelettä, ihan hyvä sarja amerikkalaiseksi. Siinä sitten katsottiin ensimmäinen, toinen ja lopulta kolmas tuotantokausi ja sarja loppui. Kolmas tuotantokausi on yhtä juhlaa niille, jotka sattuvat pitämään tuittupäisestä Zukosta
Yleensä sarjat huononevat loppua kohti, mutta Avatarissa on päinvastoin. Plussapisteitä siitä, sekä siitä etten ole tavannut sarjassa yhtään raivostuttavaa naisenpuolikasta. Minulla on edelleen traumoja Bleachin Orihimestä. She is so dead










--
"Whenever a Savonian speaks, the responsibility is shifted to the listener".
--
Tread softly because you tread on my dreams
--
"Whenever a Savonian speaks, the responsibility is shifted to the listener".
--
*TheExquisiteCorpse =the-surreal-arts =SurrealismClub Kindly sponsored by `sphilr *CollaborativeCorpse
--
"Whenever a Savonian speaks, the responsibility is shifted to the listener".
--
HEY HEY ningen SUCKER
ah ningen ningen FUCKER
--
"Whenever a Savonian speaks, the responsibility is shifted to the listener".
--
(╬ ಠ益ಠ ) -Idiot
щ(゚Д゚щ )-WHAT?!
Previous Page12345...Next Page